Materiaaliopas

MATERIAALIOPAS

Mitä ovat elastaani, polyamidi tai viskoosi? Mistä tulevat silkki ja angora? Entä miten pellava ja hamppu kasvatetaan? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastaa materiaalioppaamme. Materiaalien asettaminen paremmuusjärjestykseen on mahdotonta, eikä se ole tarkoituskaan. Materiaalin valinta on yksi tuotteen elinkaareen vaikuttava tekijä, ja muita käyttöikään liittyviä asioita ovat esimerkiksi tuotteen pesu ja huolto. Materiaalioppaamme tarkoitus on tutustuttaa eri materiaaleihin ja niiden ominaisuuksiin. Pesu- ja hoito-ohje on tärkeää katsoa jokaisesta tuotteesta erikseen. Oppaan koostamisessa ovat auttaneet Metropolian ammattikorkeakoulun vaatetusalanopiskelijat Hanna Niemi ja Milla Lento.

Luonnonkuidut

Keino- ja muuntokuidut

• Alpakanvillan lämmöneristyskyky on erinomainen.

• Alpakan langasta tehdään huiveja, alusvaatteita, ponchoja, päähineitä ja käsineitä.

Laamaeläimiin kuuluvan alpakan kuitu on pitkää ja sillä on parempi lämmöneristyskyky kuin lampaanvillalla. Se on kamelieläinten tuottamasta karvasta arvokkain. Tekstiileihin tarkoitettu alpakan karva saadaan naaraista, kun taas uroksia käytetään kuormajuhtina. Alpakoita kasvatetaan lähinnä Etelä-Amerikassa ja ne elelevät vuoristoissa ja ylängöillä. Karva on joko karkeaa, joustamatonta ja kiillotonta peitinkarvaa tai pehmeää ja hienoa aluskarvaa. Alpakan karvan vetolujuus on korkea, se on lämmin, kevyt ja luja. Alpakoita elää puoliksi villinä, tarhattuna ja paimennettuna. Vapaana kasvavat eläimet otetaan kiinni joka toinen vuosi kerimistä varten. Tarhatut eläimet voidaan keriä kaksi kertaa vuodessa. Alpakan langasta tehdään huiveja, alusvaatteita, ponchoja, päähineitä ja käsineitä. Tuotteita käsitellään ja hoidetaan samoin kuin villatuotteita.

• Angoraa saadaan häkkiolosuhteissa kasvatetuista angorakaneista.

• Angora on lämmintä, pehmeää, kevyttä ja ohutta.

• Karvan kampaaminen ei ole kaneille kivuliasta, mutta karvan repiminen on. Kampaaminen on hidasta ja sitä saadaan talteen repimiseen verrattuna vähän.

Angoraa saadaan angorakaneista, joiden karva on erittäin ohutta, kevyttä ja pehmeää. Angora on lämmintä ja se imee hyvin kosteutta tuntumatta märältä. Angorakani on tarhaeläin, eli niitä kasvatetaan häkeissä. Eläintä jalostetaan jatkuvasti kuidun laadun parantamiseksi ja yhdestä kanista saadaan vuodessa 300–500g angoraa. Kerintä suoritetaan 3–4 kertaa vuodessa, mutta joissakin tarhoissa karva kammataan viikoittain. Käsin kampaaminen on aikaa vievää, eikä aiheuta kanille kipua. Liian karvan kampaaminen on hyvä asia, sillä muuten karvapeitteestä tulisi kanille paksu ja kuuma. Sen sijaan karvan repiminen irti on angorakaneille kivuliasta. Repimällä karvaa saadaan kerralla enemmän talteen. Eläinsuojelujärjestöt ovatkin raportoineet eläinten epäeettisestä kohtelusta muun muassa Kiinassa.

• Hamppu ei tarvitse kasvaakseen suuria määriä vettä, lannoitteita tai torjunta-aineita.

• Hamppua hyödynnetään tekstiili-, paperi- ja köysiteollisuudessa.

• Luja kuitu tuntuu lämmintä ihoa vasten viileältä ja lämmittää viileällä.

Hamppu on maailman vanhimpia viljelykasveja. Kuituhamppu kasvaa nopeasti hyvinkin karussa ympäristössä eikä tarvitse kasvaakseen suuria määriä vettä, lannoitteita tai torjunta-aineita. Tämä tekee hampusta ympäristöystävällisen kuidun. Hamppua käytetään usein valkaisemattomana, koska käsittely heikentää huomattavasti sen lujuutta. Myös hamppu tuntuu lämmintä ihoa vasten viileältä ja lämmittää viileällä. Pensasmainen kasvi kasvaa 1–3 metriä korkeaksi ja sen juuret ehkäisevät eroosiota. Hampulla on samanlainen rakenne kuin pellavalla ja siksi se myös käsitellään samalla tavalla. Kuten pellavan, myös hampun suurimmat ympäristövaikutukset tulevat liuotuksesta ja nykyään hamppu liuotetaan altaissa entsyymien avulla. Hamppua on kolmea eri lajia: kuituhamppu, öljyhamppu ja lääkehamppu. Tekstiileissä käytetty kuituhamppu on siis eri kasvilaji kuin poltettava hamppu, eikä se sisällä kannabiksen tetrahydrokannabinoli-yhdistettä. Koska hamppu kestää hyvin hometta ja kosteita olosuhteita, sitä käytetään paljon tekstiili-, paperi- ja köysiteollisuudessa. Hampusta tehdään muun maussa telttoja, purjeita, mattoja, säkkejä ja suojapeitteitä. Lisäksi hamppua käytetään öljyyn.

Luonnonkuiduista juuttia kasvatetaan toiseksi eniten maailmassa. Juutilla on hyvät venymäominaisuudet, taivutuskesto ja se on halpaa, mutta säänkestoltaan juutti on heikko. Juutista valmistetaan säkkikankaita, pakkausmateriaaleja, mattojen pohjakudoksia ja köysinä. Sitä on viljelty jo kauan Intiassa ja sitä on käytetty kuitukasvina sekä vihanneksena. Eurooppaan juutti saapui vasta 1800-luvulla.

• Kashmir on pehmeä, lämmin, kevyt ja hyvin laskeutuva materiaali.

• Kashmirvuohien kasvatus on suhteellisen ekologista.

• Ylilaiduntaminen aiheuttaa aavikoitumista ja vähentää luonnon monimuotoisuutta.

Pehmeää kashmirvillaa saadaan kashmirvuohista. Niitä kasvatetaan eniten Kiinassa, jossa kashmirtuotannolla on pitkät perinteet. Kashmirkuitu on erittäin pehmeää, kevyttä, lämmintä ja laskeutuvaa. Kemialliselta käyttäytymiseltään kashmir muistuttaa villaa, mutta se vanuu herkemmin ja imee kosteutta enemmän kuin villa. Kashmiria tulee hoitaa hyvin hellävaraisesti. Kashmirkuitu kammataan karvanlähtöaikaan keväällä. Kuidut lajitellaan karkeisiin peitinkarvoihin ja hienompiin aluskarvoihin. Vuosittain kuitua saadaan noin 400–500 g vuohta kohden. Kaikkein hienointa kuitua voidaan saada vain muutamia kymmeniä grammoja. Tästä johtuen kashmir on kallista. Perinteinen kashmirvuohen kasvatus on suhteellisen ekologista. Vuohien laumat ovat kuitenkin viime vuosina suurentuneet kashmirin hintojen alentuessa ja kysynnän kasvaessa. Suuret laumat syövät kasvillisuuden ja tallaavat maan, mikä aiheuttaa aavikoitumista ja luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Villan pesuun menee paljon vettä ja kemikaaleja, jotka saattavat kuormittaa vesistöjä huonon puhdistuksen vuoksi.

• Kierrätetty puuvilla voi olla peräisin esimerkiksi kuluttajalta kerätystä kodintekstiilistä tai leikkuujätteestä.

• Puuvilla kierrätetään mekaanisesti repimällä tai kuiduttamalla, jolloin kuitujen pituus lyhenee.

• Jotta kuidun laatu säilyisi hyvänä, joukkoon voidaan lisätä vahvikkeeksi muita kuituja.

Puuvillan kierrätys vähentää merkittävästi luonnonvarojen ja veden kulutusta, koska uutta raaka-ainetta ei tarvitse kasvattaa ja tehdä. Kierrätetty puuvilla voi olla peräisin kuluttajalta kerätyistä kodintekstiileistä ja vaatteista tai teollisuuden ylijäämää, kuten lankoja tai leikkuujätettä. Toistaiseksi vaatteiden kierrätystä ja prosessointia ei ole saatu kaupallisesti tehokkaiksi. Puuvilla kierrätetään mekaanisesti repimällä ja kuiduttamalla, jolloin kuitujen pituus lyhenee. Jotta materiaalista tulisi vahvaa, joukkoon lisätään usein uutta puuvillaa tai muita kuituja. Tämän jälkeen kuidut kehrätään langaksi ja kudotaan kankaaksi.

• Kierrätettyä villaa saadaan tekstiiliteollisuuden ylijäämästä ja villavaatteista.

• Villan hyvät ominaisuudet säilyvät kierrätyksenkin jälkeen.

• Kierrätetty villa säästää merkittävästi luonnonvaroja.

Villa on arvokas kuitu ja sen teollisuusjätettä on pyritty uusiokäyttämään. Kehräämöiden, kutomoiden ja ompelimoiden puhdas villajäte revitään kuiduiksi ja kehrätään uudelleen. Kuitujen pituus lyhenee repimisen ja kuiduttamisen jälkeen, ja siksi villaan lisätään usein vahvikkeeksi uusia kuituja. Myös villavaatteita voidaan kierrättää uusiokäyttöön. Viime vuosina on syntynyt erityisiä uusiovillan käsittelylaitoksia, joissa lajitellaan, revitään ja kehrätään villaa uusiokäyttöön. Kierrätys vähentää merkittävästi veden, energian ja kemikaalien kulutusta. Villan hyvät ominaisuudet, kuten lämmöneristys, säilyvät kierrätyksessä ja siitä voidaan tehdä teknisiä tuotteita, vaatteita ja sisustustuotteita.

Kookoskuitua saadaan Cocos nucifera -kasvin pähkinän ulkokuoren kuiduista. Pähkinän ulkopinta irrotetaan koneellisesti tai käsin, jonka jälkeen kuitua liotetaan 2–6 viikkoon, jotta se pehmenisi ja kuidut olisi helpompi irrottaa. Kookoskuidulla on korkea murtovenymä. Väri on ruskeaa tai valkoista riippuen siitä, ovatko kookospähkinät kypsiä vai raakoja. Ruskea kuitu on karkeaa ja jäykkää, ja siitä tehdään peitteiden ja huonekalujen täytteitä, harjoja ja luutia. Valkoinen on hienoa ja taipuisaa, siitä voidaan kehrätä lankoja ja köysiä. Kookoskuidulla on erinomainen merivedenkesto.

• Villa on lämmin ja hengittävä materiaali.

• Luomuvillan tuotannossa ja prosessoinnissa ei käytetä kemikaaleja tai torjunta-aineita.

• Raakavillan pesuun tarvitaan paljon vettä.

• Kivulias mulesing-toimenpide on edelleen sallittu Australiassa.

Lampaanvilla on käyttöominaisuuksiltaan erinomaista, sillä materiaali hengittää ja eristää hyvin lämpöä. Itsestään uusiutuva ja biohajoava luonnonkuitu imee itseensä hyvin kosteutta, ei rypisty ja oikenee nopeasti. Villavaatteille riittää monesti pesun sijaan tuuletus. Koska kuitu on arvokas materiaali niin ominaisuuksiltaan kuin hinnaltaan, käytetään villaa monesti uudelleen. Villa on luonnostaan paloturvallinen, kestää hyvin bakteereja ja hometta. Villan tuhoksi voivat koitua kuitenkin koiperhosen toukat tai turkiskuoriaiset, jotka syövät villan keratiinia.

Lampaanvilla on vanhin eläimestä saatu tekstiilikuitu. Erilaisia villaa tuottavia lammasrotuja on noin 200 ja ne elävät usein monituhatpäisissä laumoissa. Lampaanvillasta suurin osa tulee suurista villantuottajamaista, kuten Australiasta ja Uudesta-Seelannista, joissa lampaiden kasvatus on teollista tehotuotantoa ja olosuhteet voivat olla huonot. Lampaiden laiduntaminen voi johtaa maaperän eroosioon ja eläinten ulosteet voivat aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä. Luomuvillan tuotannossa ja prosessoinnissa ei sen sijaan käytetä missään vaiheessa kemikaaleja tai torjunta-aineita. Lisäksi lammasmäärät pidetään rajattuna. Raakavillan pesuun tarvitaan joka tapauksessa paljon vettä ja se kuormittaa jätevesistöjä.

Merinovillalampaiden iho on jalostettu poimuiseksi, jotta villaa saataisiin enemmän. Villaa on paljon ja eläimen olo voi tästä johtuen olla tukala. Poimuihin tulee helposti myös loiseläimiä, ja niiden takia lampaille tehdään mulesing-toimenpide. Siinä lampaan peräaukon ympäriltä leikataan pois ihoa, joka vähentää loisten munimista peräaukon iholle. Toimenpide on kuitenkin eläimille kivulias ja siksi kielletty monissa maissa. Menetelmä on käytössä edelleen Australiassa, joka on yksi suurimmista villantuottajamaista.

Lampaat keritään vuosittain. Taitava työntekijä kerii villan yhtenä kokonaisena vuotana, ja turkki painaa rodusta riippuen 1–6 kiloa. Yhdessä lampaan turkissa saattaa olla peräti kuutta eri villalajia. Villan lajitteluun vaikuttavat muun muassa rotu, kiharuus, puhtaus, pituus, lujuus ja väri. Villan lajittelun jälkeen villa pestään, ja pesuun tarvitaan paljon vettä.

• Luomupuuvillan viljelyssä ei käytetä keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Tästä johtuen luomupuuvillan koetaan olevan ihmisille, eläimille ja ympäristölle parempi vaihtoehto.

• Luomupuuvilla kattaa vain 0,7 % kaikesta puuvillan tuotannosta.

Luonnonmukaisessa viljelyssä synteettisten torjunta-aineiden ja lannoitteiden sekä siirtogeenisten siementen käyttö on kiellettyä. Koska tuhohyönteisten ja kasvitautien torjuntaan käytetään vain biologisia keinoja, niistä ei aiheudu haittaa ympäristölle, ihmisille tai eläimille. Yksi keino torjua hyönteisiä luomupuuvillapellolla on hyönteisansojen käyttö. Luomupuuvilla vaatii kasvaakseen tavallisen puuvillan tapaan paljon vettä. Luonnonmukaisessa viljelyssä pyritään ylläpitämään maaperän hedelmällisyyttä ja luonnon monimuotoisuutta. Tämä tapahtuu usein noudattamalla viljelykiertoa, eli viljelemällä muutakin kuin puuvillaa. Keinokastelu voi silti muuttaa luonnon vesitasapainoa ja kuivattaa alueita.

Luomupuuvilla on kasvatettu luomuviljelyohjeiden mukaisesti pellolla, joka on täyttänyt luomuviljelysertifikaatin mukaiset vaatimukset kolmen vuoden ajan. Tämä tarkoittaa, ettei viljelyssä ole käytetty kemiallisia lannoitteita, torjunta-aineita tai lehtiä kuivattavia kemikaaleja. Luonnonmukaisesti viljelty puuvilla kattaa vain 0,7 % kaikesta puuvillan tuotannosta, ja suurimmat luomupuuvillan tuottajamaat ovat Intia ja Turkki.

Luomupuuvillaa sisältävissä tekstiilituotteissa on usein Global Organic Textile Standards, eli GOTS, sertifikaatti. GOTS-symboli takaa sen, että materiaalissa on käytetty vähintään 70 % luomutuotannon kuituja. Jotta tuote voi saada erillisen GOTS Organic merkinnän, vaatteessa on oltava vähintään 95 % luonnonmukaisesti viljeltyjä kuituja. GOTS-sertifikaatti takaa sen, että tekstiilituote on valmistettu luonnonmukaisesti aina raaka-aineen viljelystä viimeistelyvaiheeseen asti.

Manillaa saadaan banaanikasveihin kuuluvasta Musa textilis -kasvin lehtiruodista. Manilla-kuidut ovat karkeita, pitkiä, lujia ja joustavia. Manillasta tehdään köysiä, naruja ja säkkejä. Kuitu erotellaan lehdestä murskaamalla ja kaapimalla, huuhdellaan ja kuivataan. Manilla-kuitu on saanut nimensä päätuottajamaan, eli Filippiinien, pääkaupungin mukaan.

• Pehmeä ja pörröinen mohair saadaan mohairvuohista.

• Mohair on luja kuitu, joka oikenee hyvin eikä sähköisty.

• Mohairin tuotannossa kuluu paljon vettä ja käytetään kemikaaleja loisten häätämiseen.

Mohair saadaan mohairvuohista. Niitä kutsutaan myös angora- ja kamelivuohiksi. Mohair on luja kuitu, helposti puhdistettavissa, oikenee hyvin, eikä sähköisty. Mohairvuohet laiduntavat korkeilla tasangoilla. Vuohien kasvatus on vaativaa, sillä ne tarvitsevat talvella kylmän ja kesällä kuivan ja kuuman ympäristön. Mohairvuohi keritään kaksi kertaa vuodessa.

Ominaisuuksiltaan arvokas mohair muistuttaa villaa, mutta on pinnaltaan sileämpi ja tekee kuidusta liukkaan ja kiiltävän. Mohairia hoidetaan myös villan tavoin. Pehmoisen ja pörröisen tunnun saamiseksi mohairia riittää sekoitteisiin 15–25 %. Mohairin tuotannossa käytetään kemikaaleja loisten häätämiseen. Kemikaalit saattavat kulkeutua jätevesiin ja haitallisimpien aineiden käyttö on kielletty tai rajoitettu suurimmissa tuotantomaissa. Tuotannossa kuluu myös paljon vettä.

• Nahka on ominaisuuksiltaan pitkäikäinen ja hengittävä raaka-aine.

• Nahkaa voidaan joko kromi- tai kasviparkita.

• Kierrätettyä nahkaa saadaan esimerkiksi huonekaluteollisuuden ylijäämistä tai kierrätetyistä nahkavaatteista.

Nahka on laadukas ja pitkäikäinen materiaali, joka lämmittää ja hengittää. Vaatteissa, kengissä, laukuissa ja asusteissa voidaan käyttää lehmän-, poron-, lampaan-, hirven-, sian-, vuohen- tai kalannahkaa. Nahka muotoutuu käytössä ja hyvin hoidettuna se kestää käytössä vuosikausia.

Suurin osa nahasta tuotetaan Aasiassa, ja nahka on usein lihateollisuuden sivutuote. Valtavilla tiloilla eläinten olot eivät useinkaan ole kunnossa, sillä ne eivät saa elää lajityypilliseen tapaan ja niitä kohdellaan epäeettisesti. Karjan kasvatukseen liittyy myös ympäristöongelmia, sillä tehomaatalous aiheuttaa eroosiota ja vesistöjen rehevöitymistä, ja karjan kasvatuksessa syntyy ilmastonmuutosta edistävää metaania. Nahan käsittelyssä käytetyt kemikaalit päätyvät monesti vesistöihin, ja kemikaaleja käsittelevien työntekijöiden työolot voivat olla epäeettisiä ja vaarallisia. EU-alueella valmistetut nahkatuotteet noudattavat tiukkaa kemikaalilainsäädäntöä. Nahan parkitseminen tapahtuu suljetun kierron mukaisesti, jolloin kemikaaleja ei vapaudu ympäristöön.

Nahan säilyvyyden ja kestävyyden lisäämiseksi nahka parkitaan eli viimeistellään. Nahka voidaan parkita joko kromilla tai kasveilla. Kasviparkitsemisessa käytetään tanniineja sisältäviä kasvinosia ja se on kemiallista parkitsemista hitaampi prosessi. Parkitseminen on tarkkaa työtä, eikä kaikkia nahkoja osata vielä kasviparkita. Nahka on maatuva luonnonmateriaali, mutta kemikaalit hidastavat sen maatumista. Kierrätettyä nahkaa saadaan esimerkiksi huonekaluteollisuuden ylijäämästä tai kierrätetyistä nahkavaatteista. Nahkaa voidaan muokata mekaanisesti rouhimalla ja puristamalla uudeksi nahanomaiseksi materiaaliksi. Kierrätetty nahka on ekologinen vaihtoehto, koska eläintä ei ole kasvatettu uutta nahkaa varten. Tällöin säästetään vettä, energiaa, luonnonvaroja ja kemikaaleja.

Nahalle kehitellään koko ajan korvikkeita biohajoavista raaka-aineista. Esimerkiksi sienirihmastosta ja ananaksen lehdistä pystytään valmistamaan nahanomaista materiaalia. Paperin ja muovin sekoituksesta valmistettu Snap-pap on ominaisuuksiltaan nahankaltainen. Näiden materiaalien markkinoille tuominen voi kuitenkin kestää kauan.

• Nokkoskuitu on pehmeä ja joustava, eikä rypisty helposti.

• Nokkonen kasvaa karussakin maaperässä eikä tarvitse paljoa vettä tai torjunta-aineita.

• Kasvista voidaan käyttää melkein kaikki osat hyödyksi ja samasta pellosta voidaan saada 10 vuotta satoa ilman suurempia muokkauksia.

Nokkonen on pehmeä ja joustava eikä rypisty pellavan tapaan herkästi. Nokkonen kasvaa karussakin maassa eikä sen viljelyssä tarvita paljoa torjunta-aineita tai vettä. Sama pelto voi tuottaa satoa kymmenenkin vuotta ilman muokkausta. Kuidut ovat valkoisia, silkkimäisiä, taipuisia ja erittäin lujia. Lujuus paranee kastuessa.

Aasiassa, Afrikassa ja Amerikassa nokkonen kasvaa lähes kolmimetriseksi ja leveydeltään se on jopa 10 senttimetriä. Kuitua on yhdessä kasvissa paljon ja lähes koko kasvi pystytään käyttämään hyödyksi. Sen käsittely on kuitenkin työlästä. Nokkosta on käytetty kasvikuituna jo kivikaudella, siitä on tehty kalaverkkoja ja tekstiilejä. Maailmansotien aikana Euroopassa nokkosta käytettiin korvaamaan puuvillalankaa.

• Pellava on luja kuitu ja hengittävä materiaali, joka luonnostaan allergisoimaton ja antibakteerinen.

• Pellava hylkii likaa, imee kosteutta hyvin ja kuivuu nopeasti.

• Pellavalla on erittäin hyvä lämmönjohtokyky: toisaalta se lämmittää viileällä ilmalla ja toisaalta tuntuu lämpimällä iholla viileältä.

Pellavakuitua saadaan Linum usitatissimum -kasvin varresta, ja sen käyttö vaatteissa ja kodintekstiileissä on kasvanut viime aikoina hyvien ominaisuuksien vuoksi. Pellavaa suositaan pyyhkeissä ja liinavaatteissa, koska se imee kosteutta hyvin ja kuivuu nopeasti. Luja luonnonkuitu hylkii likaa vahamaisen, sileän pinnan ansiosta, mutta rypistyy joustamattomuutensa takia helposti. Materiaali ei sähköisty ja saa ominaisen kiiltonsa silittämällä ja mankeloimalla. Helteellä pellava tuntuu viileältä ja kylmässä se lämmittää ihoa.

Pellava nähdään ekologisena vaihtoehtona, koska viljelyssä ei juurikaan tarvita torjunta-aineita, lannoitteita tai keinokastelua. Pellavan suurin ympäristövaikutus syntyykin kuidun liotuksesta. Mikäli liotus tehdään luonnonvesissä, se saastuttaa. Erillisissä vesialtaissa tapahtuva liotus on ympäristön kannalta parempi vaihtoehto, kunhan jätevedet käsitellään asianmukaisesti.

Pellavakasvi on kotoisin Vähä-Aasiasta ja kasvaa parhaiten kosteassa ja leudossa ilmastossa. Se menestyy kuitenkin myös karummalla maaperällä, ja siksi viljely onnistuu esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa. Eniten pellavaa tuotetaan Kiinassa, Belgiassa, Ranskassa ja Venäjällä. Tällä hetkellä maailman tekstiilituotannosta 1,5 % on pellavaa. Pellavakasvi kylvetään keväällä tiheästi. Pellava on 70–170cm pitkä ja sen kasvuaika on 100–120 vuorokautta. Sen jälkeen ne nyhdetään maasta, varsista poistetaan siemenkodat, haarat ja lehdet. Kuidut sijaitsevat pellavan varressa. Varret nyhdetään ja ne kerätään nipuiksi jatkojalostusta varten. Kuitujen irrottamista varten pellavaa liotetaan 3–8 viikkoa. Liotetut pellavat kuivatetaan ja kuivattuaan kuidut irtoavat puumaisesta aineesta. Tämän jälkeen pellava kammataan ja siitä kehrätään lankaa. Pellavan väri on valkaisemattomana harmaanruskea.

• Puuvilla ei nyppyynny tai sähköisty ja se imee hyvin kosteutta. Puuvilla voi kuitenkin nyppyyntyä, jos se on lyhytkuituista tai muuten huonolaatuista.

• Käytetään usein sekoitteena muiden kuitujen kanssa.

• Puuvilla on yksi käytetyimmistä luonnonmateriaaleista ja sen tuotanto kuluttaa paljon vettä.

Puuvilla on siemenkuitu, jota saadaan puuvillakasvin siemenkarvasta. Puuvillaa käytetään paljon sekoitteena muiden kuitujen kanssa eikä vahva kuitu sähköisty tai ole altis nyppyyntymiselle. Puuvilla kestää hyvin lämpöä, ja usein puuvillatuotteet voi pestä jopa 60°C:ssa. Puuvilla imee hyvin kosteutta, ja sen hankaus- ja taivutuslujuudet ovat hyvät.

Puuvilla on yksi käytetyimmistä luonnonmateriaaleista. Sitä viljellään noin 90 maassa, eniten Intiassa, Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Pakistanissa. Puuvilla tarvitsee kasvaakseen runsaasti vettä, lämpöä ja hedelmällisen maaperän, ja siksi se on tehotuotettuna varsin ympäristöä rasittava kuitu. Puuvillaviljelyksillä tarvitaan usein keinokastelua, ja vettä kuluu runsaasti myös esikäsittelyssä, värjäyksessä ja viimeistelyssä. Jotta tuhohyönteiset tai kasvisairaudet eivät pääsisi kiinni satoon, puuvillan viljelyssä käytetään hyönteismyrkkyjä ja kasvinsuojeluaineita. Kemikaalit ja lannoitteet aiheuttavat vesistöihin ravinnepäästöjä. Kemikaalien määrää voidaan vähentää kiinnittämällä huomiota viljelytekniikkaan eli käyttämällä torjunta-aineita ja kemikaaleja vain tarpeeseen. Erilaiset puuvillan ympäristömerkit kertovat, mikäli viljely- ja prosessiaineiden käyttöä on rajoitettu. Mikäli käsittelyssä käytetään vain biohajoavia kemikaaleja, luonnonkuitu maatuu. Puuvillaa voidaan viljellä myös siirtogeenisenä. Kasviin istutetaan tällöin bakteerin geeni, jolloin puuvilla kestää paremmin tuhohyönteisiä tai rikkaruohoja. Geenin käyttö voi osaltaan vähentää hyönteismyrkkyjen ja rikkaruohomyrkkyjen käyttöä.

• Rami, eli kiinanruoho, on monivuotinen nokkoskasvi ja pitkä, luja kuitu.

• Kasvi kestää hyvin bakteerit, homeen, auringon ja sään vaikutukset.

• Kuidun irrottaminen kasvista on vaikea prosessi ja siksi rami on erittäin arvokas kuitu.

Rami on kasvin varresta saatava pitkä, luja ja jäykkä kuitu. Rami, eli kiinanruoho, on monivuotinen nokkoskasvi, jota esiintyy niin villinä kuin viljeltynä. Rami kasvaa noin 2–3 metriä korkeaksi ja viihtyy ravinnepitoisessa ja kosteassa maaperässä. Langat tuntuvat karvaisilta, koska kuitu on karkea ja jäykkä. Kuitu imee hyvin vettä ja värjäytyy helposti. Ramista saadaan kolme satoa vuodessa. Kuidun irrottaminen kasvista on vaikea prosessi ja siihen on käytössä erilaisia menetelmiä. Työtä tehdään usein käsin, mutta myös koneellisesti. Rami pitää irrottaa, liottaa, huuhdella, öljytä ja kuivattaa ja noin 100 kilosta ramia jää noin 1–3 kiloa kuitua. Vaikeuden vuoksi rami on erittäin arvokas kuitu ja se kestää hyvin bakteerit, homeen, auringon ja sään vaikutukset. Ramia on käytetty jo Egyptin muumioiden käärinliinoissa tuhansia vuosia sitten.

• Reilun kaupan sertifikaatti korostaa puuvillan viljelyn eettisyyttä.

• Puuvillan minimihinnan lisäksi tuottajat saavat Reilun kaupan lisää.

• Reilu kauppa kannustaa viljelijöitä kestävän kehityksen mukaiseen viljelystekniikkaan ja kieltää tietyt kemikaalit.

Reilun kaupan sertifikaatti takaa raaka-aineiden viljelyn eettisyyden, eli kiinnittää huomiota työntekijöiden työoloihin. Reiluun kauppaan kuuluvat puuvillan pienviljelijät muodostavat osuuskuntia, ja he saavat myymästään Reilun kaupan puuvillasta vähintään Reilun kaupan takuuhinnan. Sen lisäksi yhteisö saa Reilun kaupan lisää, joka on tarkoitettu yhteisiin hankkeisiin, kuten koulutukseen tai terveydenhuoltoon. Reilu kauppa turvaa myös niiden työntekijöiden oikeuksia, jotka työskentelevät suurilla puuvillapelloilla sadonkorjuun aikana. Reilun kaupan sertifikaatti tuotteessa tarkoittaa, että tuotteessa on käytetty 100 % Reilun kaupan puuvillaa. Järjestelmä sertifioi vain puuvillan tuotannon ja jäljitettävyyden, ei koko tuotantoketjun. Tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristösäännöksiä esimerkiksi kieltämällä tietyt kemikaalit. Noin 85 % Reilun kaupan puuvillasta on Intiasta, ja Reilun kaupan puuvillaa on mahdollista saada myös luomuna. Reilun kaupan sertifikaatti ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita luomupuuvillaa. Reilun kaupan puuvilla -merkin lisäksi Reilulla kaupalla on erikseen merkki puuvillan raaka-ainesertifiointiohjelmalle ja tekstiilituotannolle.

• Silkkiä saadaan mulperiperhosen toukan kehräämästä pitkästä kuiturihmasta.

• Silkki hengittää hyvin ja pesee itse itsensä. Silkki kannattaakin pesun sijaan tuulettaa.

• Silkin viljelyssä toukat tapetaan kuumalla ilmalla tai höyryttämällä ennen kuoriutumista, jotta kuitu saataisiin ehjänä käyttöön. Villisilkin toukat saavat kuoriutuva koteloistaan.

• Kiina tuottaa maailman silkistä noin 80 %:a.

Silkki on kehrääjähyönteisten kehräämä kuitu. Silkkikuitu hengittää hyvin ja tuntuu ihoa vasten kuumalla viileältä ja kylmällä lämpimältä. Silkki on pehmeää, joustavaa ja puhdistaa itse itsensä. Siksi silkille riittää usein pesun sijaan tuulettaminen. Kuten muutkin luonnonkuidut, silkki on uusiutuvaa ja hajoaa biologisesti.

Kiina tuottaa noin 80 % maailman silkistä. Silkkitoukat asuvat mulperipuussa ja käyttävät puun lehtiä ravintonaan. Silkkiperhosen toukan kotelokoppaa sanotaan kokongiksi. Viljelty silkki saadaan mulperiperhosen toukan kehräämästä pitkästä kuidusta. Silkin tuotanto aloitetaan keväällä, kun mulperipuun lehdet alkavat kasvaa. Munat haudotaan ja toukat kuoriutuvat noin 10 vuorokaudessa. Kun toukat ovat kasvaneet täysmittaan, alkavat ne kehrätä kokongia ympärilleen. Toukka jähmettyy valmiin kokongin sisään. Jotta kuitu saadaan kotelosta pois yhtenäisenä rihmana, toukkien ei anneta kasvaa perhosiksi. Prosessi keskeytetään 10 vuorokautta sen jälkeen, kun toukka ei enää kehrää ja kotelot käsitellään kuumalla ilmalla tai höyryllä, johon toukka kuolee. Tämän jälkeen silkki kerätään ja toukat hyödynnetään ravintona. Munien tuotanto pidetään erillään kotelokoppien tuotannosta, jotta niihin ei tarttuisi loisien aiheuttamia sairauksia. Kokongissa olevan toukan annetaan kuoriutua perhoseksi, pariutua ja munia. Naarasperhonen munii 350–500 munaa, jotka viedään silkin viljelijöille. Villisilkki on eettisempi vaihtoehto, sillä se otetaan talteen luonnossa elävien ja kuoriutuvien toukkien koteloista.

Tussah-silkkiä kehräävät perhosentoukat jättävät kotelon toisen pään avoimeksi ja lopuksi sulkevat sen pelkällä serisiinillä. Tämä mahdollistaa sen, ettei toukkaa tarvitse tappaa ja perhonen kuoriutuu tästä kohdasta vahingoittamatta itse kokongia. Aitona silkkinä pidetään kuitenkin vain mulperiperhosen toukkien kehräämää kuitua. Mulperipuut vaativat kasvaakseen lannoitteita ja ne käsitellään kasvinsuojeluaineilla. Silkin ympäristövaikutukset ovat kuitenkin esimerkiksi puuvillaan verrattuna pieniä.

Sisalkuitua saadaan Agave sisalana lajiin kuuluvan kasvin lehdistä. Sisal-kuitu on karkeaa ja jäykkää, ja sitä käytetään enimmäkseen köysiin, naruihin, mattoihin ja säkkeihin.Kuidut erotetaan lehdistä rouhimalla ja jakamalla ainekset kuituihin ja ei-kuituihin. Kuidut huuhdellaan ja kuivataan auringossa.

• Turkistuotanto koetaan epäeettisenä, koska suurin osa turkiksesta tulee turkistarhauksen tehotuotannosta. Turkistarhojen eläimet pidetään pienissä häkeissä eikä eläimillä ole lainkaan mahdollisuutta toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä. Turkistuotantoa harjoitetaan vain turkin takia, eikä eläimestä saada hyödynnettyä mitään muuta muilla aloilla.
• Villiturkis tarkoittaa sitä, että eläin on metsästetty kannansäätelyn vuoksi.
• Turkis saadaan säilymään pitkään, koska se käsitellään vahvoilla kemikaaleilla ja kyllästetään säilöntäaineilla.

Turkis on eläinten karvapeitettä. Turkisten tuotantoon liittyy kosolti epäeettisyyttä. Tarhatut turkiseläimet elävät ahtaissa häkeissä eikä niistä hyödynnetä muuta kuin turkki. Tarhaus vaatii paljon rehua, vettä ja energiaa. Tilojen fosfori- ja typpipäästöt rehevöittävät vesistöjä. Se on materiaalina pitkäikäinen, mutta vaatii vahvojen kemikaalien käsittelyä.

Villiturkis on tarhaturkista ekologisempi ja eettisempi vaihtoehto. Villiturkiksia saadaan esimerkiksi Suomen luonnossa vapaana eläneistä eläimistä, jotka on metsästetty kannansäätelyn vuoksi. Villiturkiksia myy Suomessa Luonnonturkisyhdistys ja se maksaa metsästäjille tuotteista hyvin. Yhdistys kannustaa metsästäjiä ottamaan turkiksen talteen sen sijaan, että turkki heitettäisiin pois. Myös roadkill-turkista voidaan hyödyntää, mikäli tiellä makaava eläin vain löydetään nopeasti.

• Akryyli (pan) on öljypohjainen synteettinen kuitu, joten se ei ole biohajoavaa.
• Akryyli muistuttaa ominaisuuksiltaan villaa ja sen valon- ja säänkesto ovat erittäin hyviä.
• Kuidusta irtoaa pestessä mikromuoveja, jotka ovat ympäristölle haitallisia etenkin päätyessään vesistöihin.

Akryyli on öljypohjainen synteettinen kuitu, jota voidaan valmistaa sekä kuiva- että märkäkehruulla. Akryylia valmistetaan useimmiten villatyyppisenä katkokuituna ja kuidun ominaisuuksiin voidaan vaikuttaa valmistusvaiheessa esimerkiksi kuitua kihartamalla ja venyttämällä.

Akryyli muistuttaa ominaisuuksiltaan villaa. Sen tuntu on kevyt ja pehmeä, ja se nyppyyntyy helposti. Akryyli on helposti sähköistyvä, mutta suhteellisen vahva kuitu. Sen valon- ja säänkesto ovat erittäin hyviä ja kuitu kestää hyvin hometta, kemikaaleja ja mikro-organismeja. Akryyli on helposti syttyvää ja se sulaa palaessaan.

Akryylista valmistetaan etenkin neuleita, sukkia ja tekoturkiksia, sekä hyvän säänkeston ansiosta myös ulkotekstiilejä. Akryylia käytetään usein villan korvikkeena, sillä se on halvempaa eikä yhtä altista kemikaaleille ja tuhohyönteisille. Akryylia käytetään paljon sellaisenaan, mutta myös sekoitteena esimerkiksi villan, mohairin, puuvillan ja polyesterin kanssa.

Akryylintuotannon hiilidioksidipäästöt ja energiankulutus ovat suurempia kuin polyesterilla. Kuidusta irtoaa pestessä mikromuoveja, jotka ovat ympäristölle haitallisia etenkin päätyessään vesistöihin. Akryylista irtoaa enemmän mikromuoveja kuin polyesteristä.

Akryyli on maaöljypohjaista, joten se ei ole biohajoavaa. Kuitua ei voida kierrättää termisesti eli sulattamalla ja kehräämällä uudestaan, mutta kangas voidaan repiä ja kuitu käyttää uudelleen langanvalmistukseen. Akryylin kierrätys on kuitenkin vähäistä.

• Asetaatin (CA) raaka-aineena käytetään puuvillajätettä tai puuselluloosaa.
• Asetaattia käytetään sellaisenaan ja sekoitteissa, mutta synteettiset kuidut ovat syrjäyttäneet asetaatin vaatetuskäytössä.
• Asetaatti on biohajoavaa.

Asetaatti on filamenttikuitu, jonka raaka-aineena käytetään puuvillajätettä tai puuselluloosaa. Sitä valmistetaan kuivakehruulla ja liuottimena käytetään asetonia.

Ominaisuuksiltaan asetaatti muistuttaa enemmän synteettisiä kuituja kuin muita muuntokuituja. Kuitu on kiiltävää ja silkkimäistä ja usein helposti kahisevaa. Se ei ime yhtä paljon vettä kuin viskoosi, mutta rypistyy samalla tapaa. Asetaatti on viskoosia mittapysyvämpää ja elastisempaa ja se saattaa sähköistyä kuivassa ilmassa. Kuitu on suhteellisen heikkoa, ja se syttyy helposti ja palaa sulaen. Asetaatti ei ole altista homeelle tai tuhohyönteisille.

Asetaattia käytetään sellaisenaan ja sekoitteissa. Synteettiset kuidut ovat syrjäyttäneet asetaatin vaatetuskäytössä, ja nykyään sitä käytetään eniten tupakan filttereissä. Vaatetuksessa tyypillisiä käyttökohteita ovat juhlapuvut ja silkkiä jäljittelevät materiaalit. Asetaattiin voi törmätä toisinaan myös retro- ja vintagevaatteissa.

Kehruussa käytetystä asetonista pystytään ottamaan talteen ja kierrättämään 99 %. Asetaatti on biohajoavaa.

• Elastaani on öljypohjainen, hyvin joustava kuitu.
• Elastaania käytetään aina yhdessä muiden kuitujen kanssa.
• Elastaanin raaka-aine on peräisin öljystä, joka on uusiutumaton luonnonvara, eikä kuitu ei ole biohajoava.

Elastaani on öljypohjainen, hyvin joustava kuitu. Sitä valmistetaan useimmiten kuivakehruulla, mutta toisinaan myös märkä- ja sulakehruumenetelmillä. Elastaanin valmistusprosessi on monivaiheinen, monimutkainen ja kallis sekä erityistä tarkkuutta vaativa. Elastaanista käytetään usein kauppanimiä Lycra ja Spandex ja sitä valmistetaan useimmiten yhtenäisenä filamenttikuituna.

Elastaani palautuu venymästä erinomaisesti ja on kuituna elastinen ja kimmoisa. Sen vetolujuus on huono, eli kuitu ei ole kovin kestävää. Elastaanin lämmönkesto on huono ja se pehmenee ja lopulta sulaa yli 140 asteen lämpötiloissa. Elastaani kestää säätä ja valoa huonosti, ja se saattaa homehtua märkänä. Elastaania sisältävät tuotteet kannattaa pestä usein, sillä hiki, kloori ja merivesi haurastuttavat kuitua.

Elastaania käytetään aina yhdessä muiden kuitujen, useimmiten filamenttina tai muilla kuiduilla päällystettynä katkokuituna. Elastaania käytetään sen elastisuuden vuoksi, sillä jo muutaman prosenttia antaa tuotteelle joustavuutta. Yleisimpiä käyttökohteita ovat alusvaatteet, sukat, sukkahousut ja uima-asut. Elastaania käytetään nykyään myös paljon trikootuotteissa ja farkuissa.

Elastaanin raaka-aine on peräisin öljystä, joka on uusiutumaton luonnonvara.
Kuitu ei ole biohajoavaa, eikä sitä voida tällä hetkellä kierrättää. Elastaanin käyttö esimerkiksi puuvillavaatteissa heikentää niiden kierrätettävyyttä.

• Ioncell on uusi, kehitteillä oleva muuntokuitu, jonka raaka-aineena voidaan käyttää liukosellun lisäksi paperisellua, keräyspaperia, keräyspahvia tai tekstiilijätettä.
• Ioncell voi tulevaisuudessa mahdollisesti korvata viskoosin vaatetusmateriaalina.
• Valmistuksessa käytettäviä liuottimia pidetään vähemmän haitallisina kuin muiden muuntokuitujen vastaavia.

Ioncell on uusi, kehitteillä oleva muuntokuitu. Sen valmistusprosessi on lyocellprosessin kaltainen, mutta riskittömämpi ja eri liuottimia hyödyntävä. Kuidun valmistus ei ole vielä mahdollista teollisessa mittakaavassa, mutta Aalto Yliopistossa kehittelyssä oleva Ioncell-F-prosessi vaikuttaa lupaavalta. Tässä prosessissa voidaan käyttää materiaalina liukosellun lisäksi edullisempaa paperisellua, keräyspaperia, keräyspahvia tai tekstiilijätettä.

Kuidun nyppyyntymistaipumusta ja pesuominaisuuksia ei ole vielä päästy tutkimaan tarpeeksi, mutta kuitu on tunnultaan puuvillamainen ja sen vetolujuus on kaksinkertainen viskoosiin nähden. Ioncell on hiostamatonta ja kosteutta imevää ja sillä on potentiaalia korvata viskoosi vaatetusmateriaalina. Kuitua voidaan värjätä puuvillan ja viskoosin tapaan.

Ioncellistä on valmistettu vasta yksittäisiä vaatekappaleita ja kaupallisen valmistuksen on tavoitteena alkaa vuonna 2025.

Valmistuksessa käytettäviä liuottimia pidetään vähemmän haitallisina kuin viskoosi- ja lyocellprosessien vastaavia. Liuottimien kierrätysmahdollisuuksia tutkitaan, ja tulokset ovat olleet lupaavia.

• Kupron raaka-aine on puhdas puuselluloosa tai puuvillalintteri.
• Valmistus on melko kallista kuidun valmistuksessa käytetyn kuparin takia.

Kupro on kupariammoniakkimenetelmällä valmistettu muuntokuitu, joka kehrätään langaksi viskoosin tapaan. Kuidun raaka-aineena on puhdas puuselluloosa tai puuvillalintteri. Kupron valmistus on melko kallista siinä käytetyn kuparin korkean hinnan takia. Kupari voidaan kuitenkin ottaa prosessissa talteen ja käyttää uudelleen. Kupron valmistumäärät ovat vähäisiä, ja sitä tuotetaan lähinnä Japanissa ja Italiassa.

Kuprolla on silkkimäinen kiilto ja pehmeä tuntu. Kuitu on luonnostaan väriltään valkoinen tai lievästi sinertävä, mutta sen värjääminen onnistuu. Lujuudeltaan kupro on viskoosin kaltaista ja kestää kemikaaleja viskoosia paremmin. Kuproa voidaan valmistaa sekä mattana että kiiltävänä, filamenttina sekä katkokuituna.

Kuproa käytetään alusasuissa, neuleissa, sifongeissa, vuorikankaissa sekä kirjontalangoissa. Katkokuituna siitä saadaan villaa muistuttavaa kuitua, jota käytetään sekoitteina puvuissa ja neuleissa. Käyttö on suhteellisen vähäistä korkean hinnan ja huonon saatavuuden takia.

• Lyocell on selluloosapohjainen muuntokuitu, jonka raaka-aineena käytetään usein eukalyptysta.
• Lyocell on biohajoavaa, ja viskoosiin verrattuna ekologista.

Lyocell on viskoosin kaltainen selluloosapohjainen muuntokuitu. Raaka-aineena käytetään usein eukalyptysta. Lyocellia valmistetaan märkäkehruulla ja liuottimena on viskoosista poiketen myrkytön orgaaninen kemikaali. Valmistusprosessi on ylipäätään turvallisempi ja ekologisempi kuin viskoosilla.

Lyocell on vahva kuitu, joka laskeutuu viskoosia paremmin eikä rypisty yhtä helposti. Kankaan pinnassa on usein pehmeä tuntu.

Lyocellia käytetään esimerkiksi puseroissa ja denim-tyyppisissä tuotteissa sekä alusvaatteissa ja vauvanvaatteissa. Yksi suuri käyttöalue ovat myös urheiluvaatteet ja jooga-asut. Lyocelista käytetään usein myös nimeä Tencel.

Lyocell on biohajoavaa, ja viskoosiin verrattuna ekologista. Lyocellia valmistetaan nopeasti uusiutuvista raaka-aineista.Valmistuksessa käytettävä myrkytön liuotin pystytään kierrättämään lähes sataprosettisesti ja valmistus- sekä värjäysprosessit ovat hyvin energiatehokkaita.

• Modaali on viskoosin kaltainen selluloosamuuntokuitu.
• Modaalia on etenkin trikootuotteissa ja alusvaatteissa, sekä teknisissä tuotteissa ja kodintekstiileissä.

Modaali on viskoosin kaltainen selluloosamuuntokuitu. Raaka-aineena käytetään pyökkiselluloosaa ja valmistusmenetelmänä viskoosimenetelmää. Prosessissa käytetään monia kemikaaleja.

Modaalilla on himmeä kiilto ja sileä, silkkimäinen pinta. Sitä käytetään korvaamaan puuvillaa ja sen märkälujuus on huomattavasti viskoosia parempi. Modaalilla on hyvä mittapysyvyys eikä se ole yhtä altis rypistymään kuin viskoosi. Kuidun kemikaalien kesto on puuvillan tapainen ja se myös värjäytyy samalla tapaa.

Modaalia käytetään sekoitteena puuvillan, villan ja pellavan kanssa, sekä yhdessä synteettisten kuitujen, kuten akryylin, elastaanin ja polypropeenin kanssa. Modaalia on etenkin trikootuotteissa ja alusvaatteissa, sekä teknisissä tuotteissa ja kodintekstiileissä.

• Modakryyli on akryylin kaltainen ölyjypohjainen kuitu, jonka palo-ominaisuuksia on parannettu.
• Käyttökohteita ovat huonekalukankaat, tekoturkikset, lasten yöpuvut ja aamutakit, tekniset vaatteet ja vuorimateriaalit.

Modakryyli on hyvin akryylin kaltainen kuitu. Sitä valmistetaan akryylin tapaan kuiva- tai märkäkehruulla. Modakryyliin lisätään kehruun yhteydessä kuidun palo-ominaisuuksia parantavia aineita, mikä erottaa kuidun akryylista. Modakryylia valmistetaan katkokuituna.

Modakryyli on pehmeä ja helposti nyppyyntyvä kuitu, joka ei kestä korkeita lämpötiloja. Modakryyli ei ole aivan yhtä luja kuitu kuin akryyli ja sen kemikaalien kestävyys on hieman heikompi. Kuitu on usein kiiltävää, mutta siihen voidaan lisätä himmennysaineita kehruun yhteydessä. Modakryyli värjäytyy akryylia paremmin ja on tunnultaan raskaampaa. Toisin kuin akryyli modakryyli ei pala.

Modakryylia käytetään etenkin sisustusmateriaalina sen palonkesto-ominaisuuksien vuoksi. Modakryylin käytökohteita ovat huonekalukankaat, tekoturkikset sekä lasten yöpuvut ja aamutakit. Kuitua hyödynnetään myös vuorimateriaalina ja erilaisissa teknisissä tarkoituksissa.

• Polyamidit ovat ryhmä kuituja, joiden raaka-aineena ovat öljyteollisuuden sivutuotteet.
• Polyamidia käytetään sellaisenaan sekä sekoitteena puuvillan, viskoosin ja modaalin kanssa.
• Polyamidista irtoaa mikromuovia, eikä se ole biohajoavaa.

Polyamidit ovat ryhmä kuituja, joiden raaka-aineena ovat öljyteollisuuden sivutuotteet. Polyamideja on erilaisia, ja kuidun ominaisuudet riippuvat sen valmistusprosessista. Polyamidi valmistetaan sulakehruulla, ja kehruun yhteydessä kuituun voidaan lisätä esimerkiksi värejä, himmentimiä ja kirkasteita. Kuituja voidaan myös venyttää ja kihartaa haluttujen ominaisuuksien aikaansaamiseksi. Polyamidia valmistetaan lähinnä filamenttikuituna.

Polyamidi on kimmoinen ja elastinen kuitu. Se ei rypisty käytössä tai pesussa. Etenkin katkokuituna polyamidi nyppyyntyy, ja sähköistyy helposti, kuten muukin synteettiset kuidut. Kuitu on luja ja kestää hyvin hankausta. Polyamidin UV-valon kesto on heikko, mutta muuten säänkesto-ominaisuudet ovat hyvät. Kuitu on märkänä altis homeelle. Modifioimalla kuitua valmistuksen yhteydessä voidaan saada aikaan helpommin värjäytyviä, sähköistymättömiä, UV-valoa kestäviä ja mikrokuituisia polyamideja.

Polyamidista valmistetut tuotteet kannattaa pestä usein, sillä hiki ja rasvalika kellastuttavat kuitua. Kokonaisuudessaan polyamidi on kuitenkin helppohoitoinen kuitu. Säilytyksessä on huomioitava kuidun homealttius, eli kuitu tulisi varastoida kuivassa, hämärässä ja viileässä.

Polyamidia käytetään etenkin sukissa, sukkahousuissa ja alusvaatteissa, mutta myös erityistä lujuutta vaativissa tuotteissa, kuten lasketteluasuissa. Polyamidia käytetään sellaisenaan sekä sekoitteena puuvillan, viskoosin ja modaalin kanssa. Näissä sekoitteissa polyamidin tehtävä on tuoda tuotteelle hankauksen kestoa ja nopeuttaa kuivumista. Polyamidia näkee sekoitteena myös polyesterin, akryylin ja triasetaatin kanssa.

Polyamidin valmistus kuluttaa uusiutumattomia luonnonvaroja, eikä se ole biohajoavaa. Biopohjaista polyamidia on myös olemassa, mutta sen käyttö on hyvin vähäistä. Polyamidin hiilidioksidipäästöt ovat korkeammat kuin polyesterillä. Kuitupöly saattaa aiheuttaa oireita kehräämöissä, kutomoissa ja neulomoissa työskenteleville. Kuidusta irtoava mikromuovi on ympäristölle haitallista etenkin päätyessään vesistöihin.

Polyamidin kierrättäminen on mahdollista termisesti ja kemiallisesti, mutta se ei ole kovin yleistä. Kierrätetystä polyamidista valmistettujen vaatteiden raaka-aineena käytetään useimmiten teollisuuden jätemateriaalia. Kierrätetty polyamidi kuluttaa 80 % vähemmän energiaa kuin uuden kuidun valmistus.

• Polyesteri valmistetaan mineraaliöljyistä sulakehruumenetelmällä.
• Polyesteria käytetään sellaisenaan tai sekoitteena paljon erilaisiin käyttökohteisin.
• Polyesterista irtoaa pesussa mikromuovia eikä se ole biohajoava kuitu.

Polyesteri on maailman eniten tuotettu tekstiilikuitu. Se valmistetaan mineraaliöljyistä sulakehruumenetelmällä. Valmistuksen yhteydessä voidaan vaikuttaa paljon kuidun ominaisuuksiin, ja luoda esimerkiksi nyppyyntymätöntä, erikoislujaa tai palosuojattua polyesteria. Polyestereissä onkin paljon eroja ja käyttökohteita hyvin erilaisia.

Polyesteri on helposti sähköistyvää ja imee vettä huonosti. Katkokuituna se nyppyyntyy helposti, mutta tähän voidaan vaikuttaa kuituun lisättävillä viimeistyksillä. Polyesteri on termoplastista, eli kankaaseen voidaan tehdä pysyviä laskoksia korkean lämpötilan avulla. Polyesterilla on erittäin hyvät valon- ja mikrobienkesto-ominaisuudet. Kankaana se oikenee hyvin eikä juurikaan rypisty.

Polyesteria käytetään paljon sellaisenaan sekä sekoitteena puuvillan, akryylin, viskoosin ja villan kanssa. Helposti rypistyvien kuitujen, kuten puuvillan, kanssa polyesteria käytetään parantamaan tuotteen käyttömukavuutta.

Polyesterin värjäyksessä käytetään työntekijöille haitallisia kemikaaleja, jotka ärsyttävät ihoa ja hengityselimiä. Näitä on rajoitettu erilaisin ympäristömerkein ja ohjeistuksin. Lopputuotteissa näitä kemikaaleja ei pitäisi enää olla jäljellä. Polyesterista, kuten muistakin synteettisistä kuiduista, irtoaa pesussa mikromuovia, joka on ympäristölle haitallista.

Polyesterin kierrätys on mahdollista. Usein kierrätetyn polyesterin lähtöaineena ovat juomapullot. Kierrätettyä polyesteria on saatavilla hyvin ja sen ympäristövaikutukset ovat uutta kuitua pienemmät.

• Polylaktidi on biohajoava synteettinen kuitu, mitä valmistetaan maissitärkkelyksestä tai sokeriruo’osta.
• Kuitua käytetään sellaisenaan, sekä sekoitteena puuvillan tai villan kanssa.
• Polylaktidin kasvihuonekaasupäästöt on suhteellisen suuret, ja sen raaka-aineiden tehotuotanto kuluttaa maaperää

Polylaktidi on uudehko, biohajoava synteettinen kuitu. Sitä valmistetaan useimmiten maissitärkkelyksestä tai sokeriruo’osta fermentointia hyödyntävällä menetelmällä. Kuitu kehrätään sulakehruulla, eikä sen valmistus ole enää niin kallista kuin aikaisemmin. Polylaktidia voidaan valmistaa suurelta osin samoilla laitteilla kuin muita tekokuituja, ja se on ainoita teollisesti tuotettavia vaatetusmateriaaliksi sopivia biomuoveja.

Polylaktidilla on alhainen kosteudenimukyky ja se sähköistyy helposti. Kuitu muistuttaa ominaisuuksiltaan polyesteria. Polylaktidi on kevyt kuitu, jolla on hyvä UV-valon kesto.

Polylaktidilla on paljon erilaisia käyttökohteita. Sitä käytetään lääketieteellisissä tekstiileissä, maataloudessa, huonekalukankaissa sekä vaatteissa. Kuitua käytetään sellaisenaan sekä sekoitteena puuvillan tai villan kanssa. Polylaktidia pidetään öljypohjaisten kuitujen korvaajana ja sen kysyntä tulee luultavasti kasvamaan tulevaisuudessa.

Polyamidin kasvihuonekaasupäästöt ovat suhteellisen suuret, ja sen raaka-aineiden tehotuotanto kuluttaa maaperää ja vie alaa ruuan viljelyltä. Polyamidin värjääminen on haastavaa, ja värjäysprossissa kuluu enemmän väriä kuin polyesteria värjätessä. Polylaktidia pidetään kuitenkin muita synteettisiä kuituja ympäristöystävällisempänä, sillä sen valmistus kuluttaa vähemmän vettä ja energiaa, ja sen raaka-aineet ovat uusiutuvia.

Polylaktidi on biohajoavaa, mutta hajoamisaika on suhteellisen pitkä, 6–24 kk. Verrattuna muihin synteettisiin kuituihin, jotka eivät maadu ollenkaan, biohajoavuus on hyvin poikkeuksellista.

• Polypropeenia valmistetaan öljyteollisuuden puhdistusjätteistä ja sen valmistus on nopeaa ja edullista.
• Polypropeenia käytetään uimapuvuissa, sukissa, alusvaatteissa, urheilutekstiileissä ja vanumateriaalina.
• Polypropeeni ei ole biohajoavaa, mutta sitä voidaan valmistaa myös biopohjaisena.

Polypropeenia valmistetaan öljyteollisuuden puhdistusjätteistä sulakehruulla tai kalvokehruulla. Kuidun valmistus on nopeaa ja halpaa, joten polypropeeni on materiaalina edullista. Kuitua venyttämällä ja kihartamalla voidaan vaikuttaa sen ominaisuuksiin. Polypropeenia käytetään useimmiten filamenttikuituna.

Polypropeeni on hyvin elastista ja kimmoisaa ja kestää kemikaaleja ja mikro-organismeja erittäin hyvin. Polypropeenin lämmönkesto on huonompi kuin muilla synteettisillä kuiduilla. Kuitu on kevyttä ja lujaa, ja se kestää hyvin kulutusta. Polypropeeni on hyvin muoto- ja mittapysyvää ja kuivuu nopeasti. Se on tunnultaan kuohkeaa ja pehmeää.

Polypropeenia käytetään uimapuvuissa, sukissa, alusvaatteissa, urheilutekstiileissä ja vanumateriaalina. Etenkin vanuna ja urheiluvaatteissa polypropeenia käytetään usein mikrokuituna kauppanimelle Thinsulate. Kuitua käytetään sellaisenaan sekä sekoitteena puuvillan ja villan kanssa.

Kuidun valmistuksessa kuluu vähemmän energiaa kuin muilla synteettisillä kuiduilla. Polypropeeni ei ole biohajoavaa. Sitä voidaan valmistaa myös biopohjaisena, mutta tuotanto on hyvin vähäistä. Polypropeeni voidaan kierrättää termisesti kuusi kertaa, minkä jälkeen kuitu on liian heikkoa uudelleen käytettäväksi. Poltettuna polypropeenin polttoarvo vastaa polttoöljyä ja se palaa puhtaasti.

• Polyuretaanista voidaan valmistaa vedenpitäviä tuotteita ja sitä voidaan käyttää pinnoitteena.
• Polyuretaani on valmistettu öljystä, joten se ei ole biohajoavaa.

Polyuretaania voidaan valmistaa filamenttikuituna, sekä käyttää erilaisina pinnoitteina. Elastaani luokitellaan polyuretaanikuitujen alle, mutta koska sen käyttö ja ominaisuudet erovat paljon pelkästä polyuretaanista, on se erotettu omaksi kuidukseen.

Polyuretaanista valmistettu kangas on jäykkää, kestävää ja suhteellisen kevyttä. Kuidulla on alhainen kosteudenimukyky. Polyuretaani kestää hyvin lämpöä ja kosteutta.

Polyuretaanista voidaan valmistaa vedenpitäviä tuotteita, kuten sadetakkeja ja anorakkeja sekä sitä voidaan käyttää pinnoitteena, jos halutaan jäljitellä esimerkiksi nahkaa. Monet keinonahkaiset tuotteet onkin valmistettu polyuretaanista. Kuidulla on monia käyttökohteita myös muilla teollisuuden aloilla, ja sitä käytetään esimerkiksi suodattimissa ja eristemateriaalina sekä kertakäyttövaipoissa.

Polyuretaani on monien muiden synteettisen kuitujen tapaan valmistettu öljystä, joten se ei ole biohajoavaa. Polyuretaanin valmistuksessa ei käytetä myrkyllisiä liuottimia, ja sen kierrätys on teknisesti mahdollista, mutta ei kovin yleistä.

• Triasetaatin raaka-aine on puhdas selluloosa.
• Triasetaattia käytetään neuleissa, leningeissä ja vuorimateriaalina.
• Triasetaatin valmistuksessa käytetään myrkyllisiä liuottimia, joiden käyttö on kielletty useissa maissa.

Triasetaatti muistuttaa hyvin pitkälti asetaattia niin valmistustavoiltaan kuin ominaisuuksiltaankin. Sen raaka-aineena on puhdas selluloosa ja valmistusmenetelmänä märkäkehruu.

Triasetaatti muistuttaa vielä enemmän synteettisiä kuituja kuin asetaatti. Sillä on alhainen kosteudenimukyky ja se sähköistyy asetaattia helpommin. Triasetaattia on mahdollista termofikseerata, eli muokata kankaaseen esimerkiksi pysyviä laskoksia lämmön avulla. Triasetaatti kestää lämpöä asetaattia paremmin, se rypistyy vähemmän ja kestää pesua paremmin. Kuidun tuntu on täyteläinen, mutta asetaattia kovempi. Kuidulla on silkkimäinen kiilto, mutta sitä voidaan valmistaa myös himmennettynä.

Triasetaattia käytetään neuleissa, leningeissä ja vuorimateriaalina. Se esiintyy sekä katkokuituna että filamenttina ja sellaisenaan että sekoitteena muiden kuitujen kanssa.

Triasetaatin valmistuksessa käytetään myrkyllisiä liuottimia, joiden käyttö on kielletty useissa maissa. Tästä johtuen kuidun valmistus ja käyttö ovat vähentyneet.

• Viskoosi valmistetaan selluarkeista monivaiheisella viskoosiprosessilla.
• Viskoosin valmistuksessa kuluu paljon kemikaaleja, vettä ja energiaa.
• Viskoosikuitu itsessään on biohajoavaa, mutta sekoitteena maatuvuus ja kierrätettävyys heikkenee.

Kasveista, kuten bambusta, eukalyptuksesta tai koivusta saadusta selluloosasta valmistettu viskoosi on yleinen vaatetusmateriaali. Viskoosi valmistetaan selluarkeista monivaiheisella viskoosiprosessilla. Kuidun valmistuksessa käytetään myrkyllisiä kemikaaleja, kuten rikkihiiltä.

Viskoosi muistuttaa ominaisuuksiltaan puuvillaa. Kuidulla on hyvä kosteudenimukyky eikä se sähköisty. Kosteus heikentää kuidun lujuutta, ja se rypistyy helposti. Rypistyvyyteen voidaan kuitenkin vaikuttaa erilaisilla langalle tai kankaalle tehtävillä viimeistyksillä. Viskoosi ei kestä happoja, ja se syttyy ja palaa helposti. Viskoosi kannattaa säilyttää kuivassa, sillä se on muuten altis mikro-organismien, kuten homeen, aiheuttamille vaurioille.

Viskoosia käytetään pääasiassa hellevaatteissa, puseroissa ja vuorikankaana. Se esiintyy usein sekoitteena puuvillan tai polyesterin kanssa.

Viskoosin valmistuksessa kuluu paljon kemikaaleja, vettä ja energiaa. Prosessissa käytetyt kemikaalit voidaan kierrättää vain osittain ja eri tehtaiden välillä on siinä suuria eroja. Valmistuksessa käytettävä rikkihiili on helposti räjähtävää. Jatkuva altistus rikkihiilelle aiheuttaa keskushermostovaurioita sekä lyhyempiä silmä- ja hengitystieoireita. Tämä on riski työntekijöille ja viskoositehtaan lähistöllä asuville. Lopputuotteessa rikkihiiltä ei enää ole. Viskoosituotannon ympäristövaikutuksissa on suuria tehdaskohtaisia eroja. Parhaimmillaan viskoosinvalmistuksen hiilidioksidipäästöt ovat negatiiviset, pahimmillaan sillä on suurin kuormitus kaikista tekstiilikuiduista. Viskoosikuitu itsessään on biohajoavaa, mutta käyttö sekoitemateriaaleissa, viimeistykset ja väriaineet vaikuttavat kuidun kierrätettävyyteen ja maatumiseen.