Uncategorized @fi

Weecosin arvot

Weecosin toimintaa ohjaavat seikkailunhalu ja utelias mieli. Uskomme yhteisön voimaan ja toiminnan läpinäkyvyyteen kaikessa, mitä teemme.

Miksi Weecos on olemassa?

WEECOSIN MISSIO & VISIO Kun Weecos avattiin vuonna 2013, oli ympäristöä ja ihmisiä kunnioittavien tuotteiden kysyntä selkeässä kasvussa. Suomessa ja maailmalla syntyi jatkuvasti lisää uusia ja raikkaita, vastuullisia design-merkkejä, joiden löytäminen oli kuitenkin työlästä ja ne olivat monien ulottumattomissa. Emme etsinnöistä huolimatta löytäneet verkosta palvelua, jonne ne olisi koottu yhteen. Näin meille syntyi ajatus ratkaisusta,…

Vastuullisuus Weecosissa

MITÄ VASTUULLISUUS MEILLE TARKOITTAA? Vastuullisuus ei ole mustavalkoinen asia, ja ekologisuus, eettisyys sekä taloudellinen vastuu monine sävyineen kuuluvat kattotermin ‘vastuullisuus’ alle. Kun puhutaan ekologisuudesta, painotetaan ympäristöä, esimerkiksi luonnonvarojen käyttöä tai tuotteen kierrätettävyyttä. Eettisyyden kohdalla taas keskustellaan ihmisten ja eläinten oikeuksista. Taloudellisella vastuulla tarkoitetaan, että yritys maksaa muun muassa työntekijöilleen palkkaa ja yhteiskunnalle veroa. Näiden käsitteiden…

Mitä on luonnonkosmetiikka?

LUONNONKOSMETIIKKALuonnonkosmetiikka tehdään luonnollisista raaka-aineista. Luonnollista voi olla kaikki, mikä kasvaa luonnossa, ja mitä voisi kerätä vapaasti luonnosta. Se ei tietenkään tarkoita, että kosmetiikassa käytetyt raaka-aineet olisi kerätty suoraan luonnosta, vaan niitä voidaan kasvattaa ja viljellä. Luonnollisten raaka-aineiden vastakohta ovat synteettiset aineet, joita valmistetaan keinotekoisesti laboratorioissa. Luonnonkosmetiikka koostuu siis puhtaista luonnon ainesosista, kuten esimerkiksi vedestä, kasveista,…

Mitä Weecosin kyselyssä selvitetään?

Jokainen Weecosissa oleva merkki on läpäissyt Weecosin vastuullisuuskyselyn, joka on kehitetty yhdessä asiantuntijoiden kanssa heti yrityksen perustusvaiheessa vuonna 2012. Merkin ja tuotteiden vastuullisuutta arvioidaan taloudellisen ja sosiaalisen vastuun sekä ympäristövastuun näkökulmista. Kyselyssä merkki avaa ja perustelee muun muassa tuotteidensa materiaaleja ja tuotantopaikkoja, ja mikäli kyselyssä ilmenee epäselvyyksiä, olemme merkkiin yhteydessä jatkokysymysten kanssa. Kaikki merkit eivät…

Miksi palautukset ovat Weecosissa maksullisia?

Weecosissa asiakas maksaa itse palautettavan tuotteen toimituskulut. Tämä herättää välillä ihmetystä, sillä moni verkkokauppa tarjoaa ilmaiset palautukset. Miksi palautukset meillä siis maksavat? 🌿 Tavaroiden lähettäminen asiakkaalle ja takaisin aiheuttaa päästöjä. 🌿 Palautettuja tuotteita ei polteta tai hävitetä, vaan ne päätyvät aina takaisin myyntiin. Siksi tuotteen palauttaminen myyntikelpoisessa kunnossa on äärimmäisen tärkeää. 🌿 Maksullisilla palautuksilla pyritään…

End of content

End of content