Welcome to renewed Weecos. Happy to have you here!

Tarina & tiimi

Mistä kaikki lähti?

Weecosin toimintaa ohjaavat seikkailunhaluisuus ja utelias mieli. Uskomme yhteisön voimaan, toiminnan luotettavuuteen ja läpinäkyvyyteen kaikessa, mitä teemme.

Me Weecosin perustajat, Anna ja Hanna, tapasimme toisemme ylöjärveläisellä ala-asteella. Ihan ensimmäisenä koulupäivänä vuonna 1988 satoi, seisoimme äitiemme sateenvarjojen alla koulun pihalla odottelemassa ensimmäisen luokan alkua. Äidit juttelivat toisilleen ja pian mekin nauroimme yhdessä. Kukapa olisi uskonut, että yli 20 vuotta myöhemmin perustamme yhdessä yrityksen! 

Idea vastuullisten tuotteiden kauppapaikasta syntyi loppuvuodesta 2011. Meistä tuntui, että ympäristöä ja ihmisiä kunnioittaville tuotteille oli selkeä tarve, mutta emme etsinnöistä huolimatta löytäneet verkosta palvelua, jonne vastuulliset design-merkit olisi koottu yhteen. Halusimme tarjota ihmisille luotettavan ja helpon ratkaisun sekä vaihtoehdon kertakäyttökulttuurille.

Utelias ja seikkailunhaluinen asenne potki meitä eteenpäin, ja kesällä 2013 Weecos.com avattiin. ratkaisusta, kestävän elämäntavan digitaalisesta keskuksesta Weecosista.

Kauppa-alustan kehitysvaiheessa Weecosissa työskenteli meidän lisäksemme kolme osa-aikaista työntekijää ja kuusi pilottiyritystä. Olemme kasvaneet valtavasti tämän jälkeen, ja meillä on nyt yli 270 merkkiä, noin 55 000–75 000 kävijää kuukaudessa, viisi kokoaikaista työntekijää, ammattilaisten muodostama hallitus sekä toimistot Nokialla ja Helsingissä. Uskomme kasvavamme vauhdilla myös tänä vuonna.

Arvomme eivät kuitenkaan ole muuttuneet mihinkään. Uskomme edelleen yhteisön voimaan, seikkailunhaluisuuteen sekä läpinäkyvyyteen kaikessa, mitä teemme.

Meille on ollut alusta alkaen tärkeää tietää, miksi merkki kokee itsensä vastuulliseksi toimijaksi ja näin ollen sopivaksi Weecos.comiin. Varmistamme tämän vastuullisuuskyselyllä, joka kehitettiin heti yrityksen perustamisvaiheessa asiantuntijoiden kanssa. Weecos.comissa olevat yritykset avaavat ekologisuuttaan ja eettisyyttään kyselyssä ennen kaupan avaamista

Kokoamme vastuulliset design-merkit saman katon alle, jotta ne ovat helposti löydettävissäsi. Valinta Weecosissa on hyvä valinta.

Tiesitkös?

Tiedätkö, mistä nimi Weecos tuli? Ensimmäinen projektinimi oli Ekosti, mutta noh, nimi ei vain toiminut. Ekosti oli liian suomalainen sana kansainvälisille markkinoille tähtäävälle yritykselle, ja lisäksi siinä oli turhan vahva eko-painotus.

Halusimme nimen kuitenkin heijastavan arvojamme ja yhteisöllisyyden periaatetta. Googletimme jonkin aikaa ”WE” alkuisia verkkosivuja, kunnes kokeilimme yhdistää ”WE” ja ”ECOS” yhteen – WEECOS-domain oli kuin kohtalon sanelemana vapaa ja yrityksen nimi oli sillä päätetty!