TAUKO

SS18 collection out now!

TAUKO

Suomi
tauko@taukodesign.fi
Kanavaranta 15
00160 Helsinki
Suomi
TAUKO on kahden nuoren suunnittelijan, Mila Moision ja Kaisa Rissasen vuonna 2008 perustama vaatemerkki, joka tunnetaan omaleimaisesta, ajattomasta ja kestävästä designistaan. TAUKO hellii käyttäjäänsä veistoksillisilla leikkauksilla ja leikkisillä yksityiskohdilla.

TAUKO-mallistot syntyvät tekstiilihuoltoyritysten tekstiilipoistoista, jotka saavat näin uuden elämän. Kaikki tuotteet on valmistettu Euroopassa ympäristöä kunnioittaen ja jokaista yksittäistä tuotannon työvaihetta ja tekijää kunnioittaen.

Yritys
Kuka tai ketkä ova kaupan takana ja mistä idea siihen lähti? 
Me, Mila Moisio ja Kaisa Rissanen, perustimme TAUKOn vuonna 2008. Olemme tutustuneet toisiimme jo yläasteella ja kipinä yhdessä tekemiseen on itänyt siitä asti. Olemme taiteentutkimuksen maistereita, idealisteja, jotka uskovat omien tekojemme vaikuttavan ympäristöömme ja haluamme luoda kaunista, kestävää ja hauskaa pukeutumiskulttuuria ympärillemme.
Montako ihmistä yrityksessänne työskentelee? 
Periaatteessa olemme kahdestaan TAUKOn perustajia, omistajia ja suunnittelijoita, mutta käytännössä koko lähipiirimme on osallisina toimintaan. TAUKOlaisiin kuuluu joukko ihania ihmisiä, jotka ovat valmiina auttamaan meitä, kun tarve vaatii.
Millä tavalla pyritte parantamaan ympäristön ja ihmisten hyvinvointia? 
Käytämme kierrätettyjä tekstiileitä tuotannossamme ja pyrimme pitämään materiaalien kuljetusmatkat mahdollisimman lyhyinä. Kaikki painotuotteemme valmistetaan myös ympäristöystävällisin menetelmin. Yrityksellämme ei ole autoa, pyörän peräkärryllä kulkevat lyhyiden matkojen suuremmat kuljetukset. Kannamme sosiaalista vastuuta luomalla kiinnostavia ja innostavia työpaikkoja ja haluamme antaa kiitoksen tuotannossamme työskenteleville ihmisille. Jokaisen vaatteen tekijän nimi näkyy samalla tavalla siihen kiinnitetyssä riippulapussa kuin suunnittelijoidenkin nimet.
Onko teidän pitänyt luopua jostakin kestävämmän ja vastuullisemman toimintatavan vuoksi? 
Toistaiseksi emme ole kokeneet, että olisimme luopuneet jostain. Tuotannollisesta näkökulmasta katsottuna omat toimintamallimme ovat kuitenkin haasteellisia verrattuna perinteisin teokstiiliteollisuuden malleihin.
Tuotteet ja tuotanto
Mikä tuote kuvaa teitä parhaiten ja miksi? 
Leijat! -caprihousut on vaate, joka on kasvattanut ympärilleen kokonaisen malliston. Yhdestä ideasta kasvanut mallisto saa vuosittain uusia tuotteita osakseen ja koko malliston veistoksellisuus ja leikkisyys ovat aidointa TAUKOa.
Millainen on ollut paras saamanne palaute tuotteistanne? 
"Tuntuu kuin vaatteet olisi valmistettu silkistä ja sametista"
Mikä toisen valmistajan tuote on mielestänne lyömätön yliveto omien tuotteidenne lisäksi? 
Me taidamme olla juuri nyt korviamme myöten rakastuneita Haldinin pingviini-neuleisiin, Aamu Songin ja Juhan Olinin huumori on puolestaan toiminut jo pitkään.
Millaisia raaka-aineita ja materiaaleja suositte tuotteiden valmistuksessa? 
Pehmeät, laskeutuvat ja kestävät materiaalit, joissa on luonnetta, ovat meille tärkeitä. Kiinnitämme paljon huomiota siihen, miltä materiaali tuntuu iholla.
Mitkä seikat tekevät tuotteistanne ympäristöystävällisen? 
Käytämme kierrätettyjä materiaaleja, jotka muutoin päätysivät osaksi kasvavaa tekstiilijätevuorta. Toiminnallamme annamme uuden mahdollisuuden tälle tekstiilille lisäämättä jo ennestään maailmassa olevaa tekstiilin määrää.