Moiko

Moiko

Suomi
info@moiko.fi
Pohjoiskaari 12
00200 Helsinki
Suomi
Moiko on oivaltaviin ja funktionaalisiin asusteisiin keskittynyt Helsinkiläinen design-merkki. Moikon ovat perustaneet vuonna 2010 suunnittelijat Mari Heinonmäki ja Anu Saari. Yrityksen taustalla on suunnittelijoiden kiinnostus kehittää arjessa tarvittavista tuotteista parempia ja hauskempia. Oivaltavuus Moikon tuotteissa on nähtävissä suvaitsevaisuutta ja kommunikointia lisäävissä moikkauslapasissa sekä heijastavissa asusteissa, jotka lisäävät turvallisuutta. Kaikki tuotteet valmistetaan eettisesti suomalaisten ja eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
Yritys
Kuka tai ketkä ova kaupan takana ja mistä idea siihen lähti? 
Moiko on kahden naisen, Anu Saaren ja Mari Heinonmäen yhteisyritys. Yhteistyömme alkoi jo opiskeluaikoina, kun suunnittelimme ja teimme itse tuotteita myyjäisiin. Anun suunnittelemista moikkauslapasista muodostui pieni hitti, ja perustimme Moikon vuonna 2010 moikkauskonseptin ympärille. Myöhemmin olemme laajentaneet tuotevalikoimaa, mutta pitäneet saman positiivisen, innovatiivisen tuotesuunnittelun toimintamme ytimessä.
Montako ihmistä yrityksessänne työskentelee? 
Tällä hetkellä meitä on kaksi, ja osa-aikaisia työntekijöitä on vuodenajasta riippuen 1-3. Lisäksi työllistämme alihankkijoiden kautta useita henkilöitä.
Mitkä ovat olleet toimintanne kohokohtia? 
Suurin hetkemme tähän mennessä on ollut kansainvälisen Red Dot design awardin voitto keväällä 2017. Heinäkuussa kävimme Essenissä Designers Night -juhlatilaisuudessa hakemassa sertifikaattimme, ja saimme kävellä punaista mattoa pitkin juhlallisuuksiin.
Millä tavalla pyritte parantamaan ympäristön ja ihmisten hyvinvointia? 
Pyrimme suunnittelemaan kestäviä, laadukkaita tuotteita joita voi käyttää pitkään. Tuotteissamme on usein joku yllätyksellinen funktio, niinkuin neulottujen lapasten heijastavat printit jotka lisäävät turvallisuutta, tai moikkauslapasten iloinen tervehtiminen, jonka ainakin toivomme lisäävän ihmisten välistä positiivista kommunikointia.
Onko teidän pitänyt luopua jostakin kestävämmän ja vastuullisemman toimintatavan vuoksi? 
Lähituotanto sulkee pois joitain isoja jälleenmyyjiä, joille hinta on laatua tärkeämpää.
Mikä on yrityksenne tulevaisuuden visio? 
Haluamme luoda Moikosta kannattavan yrityksen, jossa voimme suunnitella ja myydä arvojemme mukaisia tuotteita.
Mikä inspiroi teitä? 
Matkustaminen, tapaamamme ihmiset, kulttuuri ja taide. Samalla täysin arkiset asiat, ja tietenkin omat lapset.
Tuotteet ja tuotanto
Mikä tuote kuvaa teitä parhaiten ja miksi? 
Heijastavissa lapasissa yhdistyy moni meille tärkeä asia: laadukkaat materiaalit, kotimainen tuotanto ja innovaatio heijastavan printin toteuttamisesta. Nämä asiat tekevä käsineistä ainutlaatuiset, juuri sellaiset mitä haluamme Moikon tuotteiden olevan. Mallistossa on lisäksi useampi kuvio, joista voi kädet yhteen laittamalla muodostaa sydämen, jolloin niillä voi levittää rakkaudellisia fiboja ympärilleen :-)
Mikä erottaa tuotteenne tavanomaisesta markettituotteesta? 
Tuotteissamme on usein hauska ja käytännöllinen innovaatio, joka tekee niistä valtavirrasta poikkeavia.
Millä tavoilla pyritte tekemään tuotteista pitkäikäisiä? Mitä esimerkiksi tuotesuunnittelussa on otettava huomioon? 
Pitää suunnitella tuotteita, joihin ihmiset kiintyvät, ja haluavat käyttää niitä pitkän aikaa. Lisäksi pitää tietysti valita kestävät materiaalit ja laadukkaat valmistajat.
Millainen on ollut paras saamanne palaute tuotteistanne? 
Muutamia kertoja myyjäisissä asiakkaat ovat tulleet näyttämään moikkauslapasia, jotka he ovat ostaneet vuosia sitten. Tuotteet ovat käytetty todella loppuun, niistä on ollut enää riekaleet jäljellä. Haluaisimme vielä mielellämme kuulla, onko sydänlapasten tai moikkauslapasten ansiosta syntynyt romansseja?
Mikä toisen valmistajan tuote on mielestänne lyömätön yliveto omien tuotteidenne lisäksi? 
Arelan kashmirtuotteet.
Millaisia raaka-aineita ja materiaaleja suositte tuotteiden valmistuksessa? 
Käytämme sekä Suomessa että Eestissä neulottua puuvillaa ja luomupuuvillaa, joilla on Öko-tex standardit. Merinovillaa jonka keritsemisessä ei käytetä mulesing-menetelmää sekä 100% villaa. Talvituotteissamme on myös keinokuituja veden- ja tuulenpitävissä tuotteissa.
Mitkä seikat tekevät tuotteistanne ympäristöystävällisen? 
Niiden pitkäikäisyys, Öko-tex standardin mukaiset kankaat, lähituotanto.
Oletteko selvillä siitä missä, kuka ja miten on valmistanut tuotteenne osat? 
Tunnemme erittäin hyvin tuotteidemme ompelijat, neulojat ja printtaajat. Vierailemme omissa tuotantopaikoissamme säännöllisesti. Raaka-ainevalmistajat tuotantoketjun alkupuolella ovat hankalammin tavoitettavissa. Pyrimme ostamaan materiaalit luotettavilta yrityksiltä, jotka pitävät huolta myös omista alihankkijoistaan.
Millaisia vaihtoehtoja suositte tuotteiden kuljettamisessa? 
Tuotteet voi myös noutaa työhuoneeltamme Lauttasaaresta.
5 vinkkiä joita voisitte antaa kestävämmästä elämäntavasta kiinnostuneille? 
1. Osta vähemmän mutta parempaa.
2. Osta asioita, joita todella tarvitset.
3. Jos tuote on liian halpa, älä osta sitä.
4. Opettele korjaamaan vanhaa, tai käytä korjauspalveluja.
5. Syö kasvisruokaa