Alpa

Alpa

Suomi
info@alpa.fi
Asekatu 3A
40100 Jyväskylä
Suomi
Kahden kuukauden seikkailumme keskellä Etelä-Amerikan sademetsiä ja vuorten sineä ei ollut turha: löysimme harvinaisen ja upean aarteen – alpakan villan.

Vuoristossa lämpötilan vaihdellessa helteestä hallaan, paikallisilta hankkimamme alpakanvillaiset neuleet pitivät meidät silkinpehmeällä kosketuksellaan aina sopivan lämpöisinä. Tuntui mahdottomalta uskoa, että näin mahtavaa materiaalia edes oli olemassa.

***

Meissä syttyi palo jakaa tämä aarre, ja päätimme tehdä sen niin hyvin kuin mahdollista. Yhdistämme parhaat luonnonmateriaalit, ajattoman tyylin ja vastuullisen tuotannon.

Luotamme skandinaaviseen, hillittyyn designiin, joka kestää aikaa. Tiimiimme kuuluu vaatesuunnittelun koulutettu ammattilainen ja suunnittelemme tuotteemme Suomessa. Neuleemme tunnistat varsinkin yksilöllisistä neulepinnoista.

Kelpuutamme vain parhaat luonnonmateriaalit. Pitkäikäisen vaatteen on oltava myös käytännöllinen. Meille on äärimmäisen tärkeää, että vaatteet myös hengittävät, tuntuvat hyvältä yllä sekä kestävät kunnon käyttöä. Valmistamme tuotteemme alpakan villasta.
Langat hankimme alpakoiden kotimaasta Perusta vastuullisilta toimijoilta, jotka olemme valikoineet tarkasti vierailuillamme paikan päällä.

Alpan tuotanto on vastuullista ja korkealaatuista. Valmistamme pipomme Suomessa ja neuleemme Liettuassa, jossa tuotantolaitoksemme on voittanut useita palkintoja. Kaikki Alpan neulontatyö tehdään Euroopassa moderneilla Stoll-neulekoneilla. Alpan vaatteet neulotaan muotoon aina kun mahdollista – muotoonneulottu neule ei purkaudu saumoista, ja sen valmistuksessa syntyy vain vähän hukkaa.

Tuotantoerämme ovat pieniä, sillä alpakka on loistavista ominaisuuksistaan huolimatta hyvin harvinainen materiaali ja sen saatavuus on vaihtelevaa. Alpakoita on maailmassa arviolta vain 4 miljoonaa yksilöä – esimerkiksi kashmirvuohia on yli 450 miljoonaa yksilöä.

Alpakka – kuninkaiden kuitu

Andien vuoristossa tuhansien metrien korkeudessa elävän alpakan villa on maailman hienoimpia kuituja, jolla on ainutlaatuiset ominaisuudet. Alpakan lähisukulaisen, vikunjan, karva onkin maailman arvokkain kuitumateriaali.

Sen taianomaista kosketusta tai hohdetta on vaikea sanoin kuvailla – ne täytyy kokea itse.

Inkojen valtakunnassa alpakka oli varattu vain hallitsijoille ja kuninkaallisille – eikä ihme, sillä harvinainen alpakka on selvästi lampaanvillaa pehmeämpää, sileämpää, lämpimämpää ja kestävämpää. Lisäksi se sopii myös villa-allergikoille.

Perussa kasvatettavat alpakat elävät useimmiten puolivilleinä, ja laumat kootaan kasaan keritsemistä varten. Perussa alpakoita kohdellaan kunnioituksella – alpakka 0n perulaisille kulttuurisesti ja historiallisesti arvostettu eläin ja alpakat ovat kalliita.

Keritseminen on tärkeä osa alpakoiden hoitoa, sillä kesällä alpakoiden paksu turkki on liian kuuma. Valtaosa eläimistä suhtautuu keritsemiseen rennosti, osa jopa silminnähden nauttii siitä. Alpakka on aina mulesing-vapaata.

Alpakka on lampaita ja vuohia hellävaraisempi ympäristölleen – sen pehmeät tassut eivät aiheuta eroosiota, eikä se syö kasveja juurineen.