18.12. mennessä tehdyt tilaukset ehtivät jouluksi perille.

Mistä pride-liike alkoi?

50 vuotta on kulunut siitä, kun Stonewall Innin mielenosoitukset aloittivat pride-liikkeen, joka on edistänyt sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti.
Frontpage » Blog » Mistä pride-liike alkoi?

Kansainvälinen pride-liike sai alkunsa New Yorkin Greenwich Villagessa 28.6.1969. Tuona sukupuolivähemmistöjen oikeuksien kannalta käänteentekevänä iltana queer-väen suosima Stonewall Inn -baari joutui poliisin ratsian kohteeksi, ja aivan yllättäen asiakkaat kääntyivätkin poliisia vastaan. He saivat tarpeekseen poliisin mielivaltaisesta syrjinnästä, kansalaisoikeuksiensa polkemisesta ja valtion harjoittamasta sukupuolivähemmistöjen systemaattisesta sorrosta. Tästä seurasi väkivaltainen mellakkojen sarja baarin ulkopuolella. Keskeisiä henkilöitä mielenosoituksissa ja niistä seuranneessa kansanliikkeessä olivat transnaiset Marsha P. Johnson ja Sylvia Rivera.

Tasan vuotta myöhemmin, vuonna 1970, New Yorkissa, San Franciscossa ja Los Angelesissa juhlistettiin mellakoiden vuosipäivää marsseilla. Marssit olivat ensimmäisiä pride-tapahtumia, ja pian ne levisivät ympäri maailman sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan liikkeen kanssa.

Mikä vaikutti maailmanlaajuisen pride-liikkeen syntyyn ja tilanteen kärjistymiseen juuri kesällä -69? Stonewall Innin mellakoissa purkautui vuosia kestänyt sukupuolivähemmistöjen sorto ja syrjintä, jotka olivat huipussaan etenkin 1950-luvulla. Sodanjälkeistä aikaa Yhdysvalloissa leimasivat uudelleenrakennus ja yhteiskunnallisen järjestyksen palauttaminen. “Epäamerikkalaisia” elementtejä, kuten aluksi anarkisteja ja kommunisteja, pidettiin turvallisuusuhkina yhteiskunnalle, ja Yhdysvaltain ulkoministeriö ryhtyi ylläpitämään luetteloita henkilöistä, joita ei voinut palkata armeijaan tai valtion virkoihin.

Pian luetteloon lisättiin myös homoja, jotka olivat yhteiskunnallisen asemansa takia alttiita kiristykselle. Tuolloin queer-väestön suurimmat pelot liittyivät kaapista ulos tulemiseen tai pikemminkin kaapista ulos pakottamiseen, mikä saattoi merkitä esimerkiksi työpaikan menettämistä. Homoseksuaaliset teot olivat laissa rangaistavia kaikissa osavaltioissa. Tämä johti homojen ja lesbojen kiristämiseen ja uhkailuun, mutta myös vangitsemiseen ja mielisairaaloihin sulkemiseen. Sosiaalinen vaino sekä liittovaltion ja paikallishallintojen harjoittama kontrollipolitiikka vallitsivat koko maassa, ja sukupuolivähemmistöille tarjoilevia baareja ratsattiin ja suljettiin.

 

1960-luvun puolivälissä yhteiskunnallinen ilmapiiri alkoi kuitenkin muuttua. Muutokseen vaikuttivat etenkin jo vuosikymmenen alusta toiminut kansalaisoikeusliike sekä asenteiden vapautuminen seksuaalisuutta kohtaan. Tutkimukset ovat osoittaneet, että nimenomaan heteroseksissä tapahtuneet muutokset sekä esimerkiksi avioliittoinstituutin romahtaminen ja esiaviollinen seksi vaikuttivat yleiseen suhtautumiseen homoseksuaalisiin suhteisiin. Suomessakin vietettiin vuonna 1965 “seksikevättä“, ja Ylioppilaslehti ja Medisiinari julkaisivat seksinumerot, joissa käsiteltiin myös homoseksuaalisuutta.

Myös Alfred Kinseyn tutkimuksella miesten homoseksuaalisuudesta on ollut merkitystä muutokseen: sen mukaan jopa 37 %:lla 16 vuotta täyttäneistä miehistä oli ollut vähintään yksi homoseksuaalinen kokemus elämässään ja 4 % yhdysvaltalaisista miehistä olisi yksinomaan homoja. Kinseyn tutkimuksesta tuli merkittävä viittauskohde homoseksuaalisuuden yleisyyttä ja vaarattomuutta puolustaessa. Käsitys homoseksuaalisuudesta ei enää näyttäytynytkään vaarallisena poikkeavuutena tai sairautena. Maailmansotien jälkeen Yhdysvaltain itä- ja länsirannikon suuriin kaupunkeihin, kuten New Yorkiin ja San Franciscoon, oli muuttanut paljon homo- ja lesboväestöä, ja pian näissä kaupungeissa muodostui järjestöjä, jotka alkoivat ajamaan seksuaalivähemmistöjen asiaa.

Sukupuolivähemmistöille ei ollut virallisia kokoontumispaikkoja tai -tiloja, ja he saivat usein kohdata syrjintää ja väkivaltaa käydessään valtavirran baareissa ja klubeilla. Avoimesti homoille ja sukupuolinormien vastaisesti pukeutuneille kieltäydyttiin myös tarjoilemasta. Homojärjestöt kävivät vastarintaan ja järjestivät esimerkiksi vuonna 1966 New Yorkin Greenwich Villagen Julius-baarissa ensimmäisen laajasti huomiota herättäneen joukkoprotestin nimeltä “Sip-in”.

Kivenheiton päässä Julius-baarista, Christopher Streetilla, sijaitsi toinen sukupuolivähemmistöjen suosima baari. Stonewall Inn oli lyhyessä ajassa kunnostettu palvelemaan Greenwich Villagen queer-väkeä. Baari oli puitteiltaan melko karu: siellä ei ollut hätäuloskäyntiä eikä juoksevaa vettä, joten juomalasit pestiin baaritiskin takana vesisangoissa. Koska New Yorkin pormestari oli aloittanut 1960-luvun alussa kampanjan kaupungin puhdistamiseksi homobaareista, ei Stonewall Innilla ollut lupaa myydä alkoholia. Tämän lisäksi paikan omisti genovalainen mafiaperhe. Baari oli virkavallan jatkuvan syynin alla, ja vaikka poliisille maksettiin lahjuksia, olivat ratsiat Stonewall Inniin rutinoituneen yleisiä.

Eräänä kesäkuisena lauantaiyönä poliisi teki jälleen kerran ratsian Stonewall Inniin. Tällä kertaa asiakkaat, eli drag queenit, transsukupuoliset, homot, lesbot, kodittomat nuoret ja prostituoidut, saivat tarpeekseen. Stonewall Innin mellakoista tuli symbolinen taistelukutsu koko queer-väestölle. Väkivaltaisesti alkaneet mielenosoitukset johtivat ilmiöön, joka on rauhanomaisesti edistänyt maailmanlaajuista sukupuolivähemmistöjen emansipaatiota ja ihmisoikeuksia.

Mitäköhän jo edesmenneet pride-liikkeen kantaäidit Marsha P. Johnson ja Sylvia Rivera ajattelisivat, jos näkisivät, miten laajalle liike on levinnyt ja mitä se on saavuttanut – paitsi sukupuolivähemmistöjä yhdistävänä tapahtumana, myös yhteiskunnallisen muutoksen edistäjänä? Marsha P. Johnsonin kuuluisin sanoin: “Niin kauan, kun gay-väestöllä ei ole samoja oikeuksia koko Amerikassa, ei ole mitään aihetta juhlaan.” 

Heidän mielestään pride-liikkeellä riittäisi varmasti vielä voitettavaa.

--

Weecos on tukenut sateenkaariliikettä olemalla vuosina 2017 ja 2018 Helsinki Priden virallinen yhteistyökumppani. Weecos for Pride -leima on mahdollisuus niin Weecosille kuin merkeille tukea ihmisoikeustyötä jatkuvasti. Jokaisesta myydystä Weecos for Pride -tuotteestaan merkki lahjoittaa vähintään 10 %:a Setan toimintaan, jonka lisäksi Weecos lahjoittaa kaikista myydyistä Weecos for Pride -tuotteista Setalle 1 euron.

-15%
109,65 €
129.00
-15%
80,75 €
95.00
-15%
101,15 €
119.00

Sivut

Uutiset

Bright Friday 2019

Weecosin Bright Friday tulee taas - tee hyvää kanssamme!
Uutiset

Postin lakko päättyi

Kaikki Postin palvelut ovat jälleen käytössä.
Uutiset

Curves - Bigger Than Big Things

Vastuullinen ja eettinen muoti kuuluu kaikille upeille ja moninaisille kehoille.