Welcome to renewed Weecos. Happy to have you here!

JÄNNÄ

Leikki-ikäisille hassuttelijoille vaatteita ja asusteita, joissa yhdistyy mukavuus ja yksilöllinen ulkonäkö.
Frontpage » Blog » JÄNNÄ

Jännä on syntynyt tarpeesta tehdä yksinkertaisia, hassuja ja käyttökelpoisia vaatteita. Tuotteiden takana on Linda Jännäri, jonka tavoitteena on tehdä mukavia, kestäviä ja käytännöllisiä vaatteita. Vaatteiden ehdottomasti paras testiryhmä löytyy kotoa, ja Lindan omat lapset muistuttavatkin muun muassa isojen taskujen tärkeydestä – täytyyhän aarteiden, kuten käpyjen ja väriliitujen, mahtua jonnekin!

Jännä-vaatteet on tehty enimmäkseen puuvillaneuloksista, jotka ovat materiaalina pehmeitä, joustavia ja hengittäviä. Mallit ovat siluetiltaan reiluja paitsi tyylillisistä syistä, myös salliakseen vapaan liikkumisen ja helpon puettavuuden. Malleissa ja niiden mitoituksessa pyritään myös siihen, että sama vaate toimii pitkään, ensin esimerkiksi väljempänä mekkona, myöhemmin lapsen kasvaessa tunikana ja lopulta jopa t-paitana. Ulkonäössä pyritään ajattomaan tyylikkyyteen ja leikkisyyteen, osa kuvioista maalataan käsin ja tämä tekee jokaisesta vaatteesta uniikin. 

Jännä-vaatteiden kankaat neulotaan Orivedellä Ökotex 100-standardin täyttävästä puuvillasta ja ommellaan Helsingissä kysynnän mukaan.

Jännän vaatteiden testiryhmä löytyy kotoa, ja Lindan omat lapset muistuttavatkin muun muassa isojen taskujen tärkeydestä – täytyyhän aarteiden, kuten väriliitujen, mahtua jonnekin!
Designer Stories

Hennis Shoes - kengät kierrätyspohjilla

Saksalainen Hennis Shoes hyödyntää vanhoja autonrenkaita kengänpohjina. Tutustu Weecosiin uuteen kenkämerkkiin!
Designer Stories

MOIMOI – käsintehtyjä nahkalaukkuja

MOIMOI nahkalaukut valmistetaan käsin pienessä perheyrityksessä Espanjassa.
Designer Stories

Globe Hope on kierrätysdesignin edelläkävijä

Kaiken toiminnan lähtökohtana on ekologisuus, eettisyys ja esteettisyys.